Tältä näyttää syksyn muoti 2024

Syksy tuo tullessaan uuden värimaailman niin luontoon kuin asuvalintoihinkin. Luonto muuttuu vihreästä vähitellen keltaisen, oranssin ja punaisen eri sävyihin, jatkuen aina harmahtavaan saakka. Syksy antaa inspiraatiota myös vaatekaapin sisällön päivitykseen. Mukaan tulee enemmän ja enemmän lämpimiä ja kerroksellisia asuja.
Syksyn viileät ilmat saattavat houkutella jäämään sisälle ja ehkä istuutumaan tietokone- tai muiden pelien äärelle. Muodikas voi olla kotonakin. Syksyllä myös monet suomalaiset luotettavat nettikasinot tarjoavat syksyä ajatellen omia kampanjoitaan.
Mutta vaikka edessä ovat kesää koleammat ajat, ei tämä tarkoita, että muoti tai tyylikkyys täytyisi jättää taakse. Syksyä voi kuvailla kerrospukeutumisen juhlaksi, jossa yhdistyvät erilaiset tekstuurit ja värit. Syksylle odotetaan erilaisia neuleita, huiveja ja saappaita. Mutta miltä näyttää syksyn muoti 2024? Sitä käsittelemme tänään.
Syksyn katukuvassa on odotettavissa paksupohjaisia kenkiä, lenkkareita, matalia korkoja, mutta myös vintagea. Jopa 90 luvun muoti on tietyiltä osin tullut takaisin. Ysärimuotia nähtiin jonkin verran jo alkuvuonna, mutta se ei ole vielä unohtunut mihinkään.
Trendikkäimmät kuosit ja värit
Syksyn 2024 kuumin kuosi on ehdottomasti leopardikuosi. Kuosia nähtiin jonkin verran jo kesällä, mutta se ei ole syksyn tullessa lähdössä mihinkään. Leopardikuosista on moneen. Sillä saa erilaisiin asuihin hillitysti käytettynä tietynlaista energiaa. Kokeile lisätä vaikka leopardikuvioinen laukku mustaan asukokonaisuuteen. Tai jos haluat villimmän lookin, miksei koko asu voisi olla leopardikuvioinen.
Ruutukuoseja on jo alkanut näkymään katukuvassa. Esimerkiksi ruutukuvioiset housut ovat tällä hetkellä in. Ruutu käy myös muihin asuihi, kuten hameisiin ja takkeihin, huiveja unohtamatta.
Myös hempeitä sävyjä suositaan. Hattaranhaalean punaisen sävyt kuuluvat tällä hetkellä trendikkäisiin valintoihin. Vaaleanpunaisen voi valita vaikka housuihin, takkiin tai koko asukokonaisuuteen.
Ruskean ja vihreän sävyt sopivat syksyyn erinomaisesti. Ne luovat syksyyn lämmintä tunnelmaa.
Nahka ja tekonahka tuntuvat olevan muodissa usein. Ne ovatkin elämää hyvin kestäviä materiaaleja ja sopivat eri vuodenaikoihin. Tällä hetkellä suositaan ekologista tekonahkaa, joka ei ole valmistettu muovista. Maailman monet suunnittelijat suosivat nimenomaan ympäristöystävällisiä materiaalivalintoja.
Syksyn kenkämuotia
Syksyllä kengiltä vaaditaan enemmän kuin kesällä. Syksyn kelit ovat enemmän tai vähemmän märkiä, sillä toki syksyyn kuuluvat syyssateet. Kengissä lämpö näkyy sekä materiaaleissa että sävyissä.
Mokkanahka on tämän syksyn juttu. Sitä näkee kenkien lisäksi myös muissa vaatteissa. Kengissä ei haittaa, että ajan patina näkyy.
Kengissä näkyy tänä syksynä korkeita varsia. Tai kuten jo aiemmin mainitsimme, paksuja pohjia. Myös maiharityylisiä kenkiä näkyy paljon.
Erikoisempana muoti-ilmiönä näkyy tänä syksynä niinsanotut isoisätyyliset loafer-kengät ja mokkasiinit. Ne saavat olla niiin isoisätyyliset kuin mahdollista, mutta saatavilla on myös naisellisempiakin versioita.
Aiemmin mainittu trendikäs leopardikuvio saa näkyä myös kengissä. Kuviolliset kengät tuo asuun kuin asuun persoonallisuutta.
Elementtejä 90-luvulta
90-luvulla eläneet muistavat varmasti leveälahkeiset housut, paksupohjaiset kengät, crop-topit ja flanellipaidat. Ne ovat palanneet takaisin muotiin
Farkkumuoti muistuttaa hyvin paljon 90-lukua. Nyt suositaan hieman väljiä, leikkaukseltaan suoria housuja. Tällä hetkellä tosin suositaan korkeavyötäröisiä farkkuja, toisin kuin ysärillä. Trendikkäimmät farkut ovat tällä hetkellä yksivärisiä.
Muistatko vielä housujen ja hameen yhdistelmän? Niiden yhdistelmä ei tänä syksynä ole lainkaan huono idea. Niitä näki muodissa jo vuoden alussa. Saatavana on myös niinkutsuttuja hamehousuja, joissa hame on kiinni housuissa. Hameen voi yhdistää joko ihonmyötäisiin tai löysiinkin housuihin, kunhan persoona näkyy.
Meikkimuoti
Kauneudenhoidossa kiinnitetään huomiota ihonhoitoon. Kun iho on hoidettu juuri sille sopivilla tuotteilla, on se hyvänä pohjana kauniille meikille. Ihonhoidosta tunnutaan tietävän nykyään aikaisempaa enemmän.
Meikissä ruskeat sävyt ovat tällä hetkellä suosittuja. Ruskea näkyy niin luomissa kuin huulillakin. Meikin kruunaavat metallinhohde sekä ripset. Lookin kruunaavat ruskeat kynnet.
Meikin päälle piirretyt pisamat ovat tällä hetkellä in. Ne voi piirtää iholle esimerkiksi ruskealla kajaalilla tai kulmakynällä. Muuten kasvomeikissä suositaan edelleen contoureja ja näkyvää poskipunaa.
Moni suosii mielellään luonnonkosmetiikkaa. Sitä onkin saatavilla laajalti eri liikkeissä sekä verkkokaupoissa. Myös vegaanisia tuotteita saa nykyään aikaisempaa helpommin.
Meikeissä voi rohkeasti lähteä kokeilemaan utuisen harmaita, ruskeita ja luumun sävyjä. Kun meikkiin yhdistää vielä esimerkiksi viininpunaisen tai burgundyn värisen huulipunan, saadaan aikaan erottuva look.